---

---

 

Kuulin kerran sanattomaksi jättävän tarinan. Niin jäi sanattomaksi myös se heppu, jolta kaveri oli pyytänyt ajatuksia firman strategiaa koskeneesta esityksestään. Ennen totaalista mykistymistään heppu oli todennut vain, että ei jaa viisauttaan, koska ei hänelle siitä makseta.

Aha, ei makseta vai? Koska ei ole, mitä, pomo?

Toisen kerran tunsin suun kuivuvan, kun koutsasin kaveria juttelemaan ns. isosta kuvasta työpaikan ihmisten kanssa. "Juu, ei - kato sit ne vaan Juttelee siitä ja jää nää Hommat tekemättä."

Siis, mitkä hommat? Ne, joita tehdään entiseen tapaan, vanhoilla tavoitteilla, kun uutta suuntaa tai tekemisen tapaa ei ole porukalla keskusteltu?

Jäätävä oli myös se kollega, joka ihmetteli, miksei viisari värähdä strategisissa mittareissa. Oli kuulemma mittarit viestitty porukalle. "Ootteko te jutellu, sopiiko ihmisten työskentelytavat tavoitteiden saavuttamiseen?" "No on näistä puhuttu, jos joku muuta väittää niin se Pelaa vaan Aikaa!"

Pelaa aikaa? Miltä? Siltä ettei pääse saavuttamaan tavoitteita ja ansaitsemaan tulospalkkiota.

Mutta palataan takaisin sinne ihmisten pariin, tutkimattomalle alueelle, jossa harkkarit uurastavat ja luovat uransa alkua. Miltä maailma näyttää sieltä käsin? Itse sitä tietysti toivoisi, että yhtiön strategia on piirtynyt firman dnahan niin visusti, että kaikki harkkarin pöydälle lankeava tavara on jo kertaalleen käynyt läpi arjen Kaizenin ja kaikkinensa on juuri sitä asiakkaalle ihan välttämätöntä.

"En mä kyllä yhtään tiedä, mihin tää firma on menossa. Ketkä on avainasiakkaita? Mitä noi tuolla toisella osastolla tekee ja miksi?" Jatkettiin siinä juttelua ja kaveri kertoi, että tekee nyt näitä hommia sen aikaa, kun se sopii omaan elämäntilanteeseen mutta hakee sit syksyllä uusia hommia.

Ai, tietysti hakee, kun se on harkkari? No, miltä itsestä tuntuu juuri nyt? Ai, niin joo, nyt on työmarkkinat kireet ja asuntolaina ja pitäis työsuhdeauto sit vaihtaa. Kyllä sitä voi vähän sumusemmassakin säässä vetää, kun hiljentää vauhtia ja laittaa kaiun päälle, että pohjakosketuksilta vältytään. Mutta kun sumu hälvenee? Kumpi voittaa, kaipuu kotisatamaan vai viekoittelevat vierassataman valot? En usko, että heität ankkurin pohjaan ja jäät siihen lillumaan, kun pitäis kattella siihen teidän mökkirantaan sitä uutta terassia.

Kaizen on japania ja tarkoittaa hyvää muutosta. Lean-maailmassa kyse on tapahtumasta, jossa tiimi kokoontuu yhteen, pilkkoo prosessin pieniksi paloiksi ja rakentaa sen yhdessä paremmaksi. Tuntemissani työyhteisöissä tapahtumat kutsuu kokoon se, joka on viimeksi lean-oppia saanut, pomo, greenbelt, blackbelt, lean-valmennettu työyhteisölähettiläs.

Ok, ne liinit on niitä varten, joilla on siihen aikaa. Työt ei odota. Ne pitää tehdä. Meidän pomolle pitäis jonkun varmaan puhua liinistä niin se lähtis sinne kurssille töitä haittaamasta. Saatais olla rauhassa, helkkari, sais kerrankin päätä pinnan päälle.

Mitä, jos työpaikkasi toimintatapaan kuuluisi se, että joka hetki miettisit asiakasta ja työtäsi osana yrityksesi liiketoimintaa. Great Place to Workissa vuosikaudet ylivoimaisesti sijoittuneen Vincitin keulahahmo Mikko Kuitunen sanoo: "Meillä ei voi olla yhtään tyytymätöntä asiakasta." Ja kehtaavat tehdä vielä hyvää tulosta ja näyttää niillä olevan siellä hävyttömän kivaakin. LähiTapiolan eläinvahinkoja käsittelevät asiantuntijat ovat näkyneet mukavasti talven aikana sosiaalisessa mediassa. Joku oli lähettänyt Pollen omistajalle suklaalevyn siksi aikaa kunnes koipi paranee ja pääsee taas kuluttamaan kalorit kaviouralla. Kivasti muuten leviävät nuo positiiviset, yllättävät tarinat medioissa.

Niin, hyvähän niiden on. Niillä on sellaset pomot, jotka ymmärtää tollasten hommien päälle. Mutta meillä on pomona tuo karstainen jarruvaijeri. Jota ei oo muuten työpaikalla näkynyt, kun Saariselällä on vielä latuja. Painetaan nyt näitä hommia vaan, ettei tuu sanomista.

Minä väitän, että strategista johtamista voi ja pitää tehdä alhaalta ylöspäin organisaatiossa. Itse asiassa, koko hierarkinen näkökulma on ihan höhlä mutta käytän sitä kuvaamaan useassa organisaatiossa vallalla olevaa johtamiskäsitystä. Oma johtamiskäsitykseni on enemmän solumainen. Organisaatiossa on horisontaalisesti asiakkaalle sykkiviä soluja. Strategia on sydän, joka saa veren kiertämään soluissa. Uutta luova aineenvaihdunta. Pomo huolehtii hyvää tekevästä hyrinästä. Tarpeen mukaa huolehtii, että virtaus kiertää oikeaan suuntaan ja oikealla nopeudella. Jos arki jossain solussa ei suju, kellä tahansa on oikeus liputtaa ongelmasta ja saada se yhdessä ratkaistua. Kysyä pomolta suuntaa ja kollegalta ajatuksia. Jonain päivänä se on oma idea, joka sai suman murtumaan toisena päivänä toisen. Dynamiittia ei tartte käyttää kivettymien aukaisuun, kun niitä ei ehdi tulla.

Joo, ja kyllä se onnistuu myös siellä, missä oli pomona se hiihtävä jarruvaijeri. Just siksi, että se ei ole siellä paikalla säätämässä ja sotkemassa. Näytä mulle se pomo tai omistaja, joka ei ole kiinnostunut kasvusta, tuloksesta ja tyytyväisistä asiakkaista. Sitä nimittäin on tulossa, kun kaikki tekee sitä, mistä niille maksetaan. Nimittäin parhaansa. Ja plussana tulee hyvä mieli.

---

Tämän jutun kuvituksena on kuva Keukenhofin puistosta. Tulppaani näkyy siinä päätä pidempänä kavereitaan. Sille on tullut idea ja se saa siksi enemmän auringon valoa. Ja huomiota. Eikä ympärilläolevien kasvu siitä yhtään häiriinny. Eikä puutarhuri suuttunut.

Maailma on täynnä hyviä aiheita. Niin paljon sanottavaa, kokemuksia jaettavaksi. Olen kohdannut itseäni viisaampia.Innostunut. Piirtänyt ajatuksia rakkaaseen muistikirjaani. Olen saanut arjesta virikkeitä. Tosi hyviä itseasiassa. Mutta:
1. Kun tarvitaan kahvila, missä kirjoittaa
2. Kun pitäis olla jotain syvällistä sanottavaa
3. Kun juttu on kirjoitettava heti valmiiksi ja siihen menee (oikeesti) kolme tuntia
4. Kun elämä, migreeni, bänditreeni, työnjälkeiskooma... (valitse itse)

    Mitäpä jos kirjoittaisin vain hauskan jutun

Eräs lokakuinen perjantai-ilta ajattelin: "Mitä jos mä kirjoittaisin vaan hauskan jutun". Hymyilin itselleni lämpimän hyväksyvästi. Ja tein muistiinpanot siitäkin aikomuksesta.
Mikä ongelma tässä nyt on? Mitä väliä sillä on, jos kirjoittaminen ei mahdu elämään? Itse huomaan seuraavat asiat omassa elämässäni: 
1. En saa jäsenneltyä ajatuksiani ja paljon hyvää jää kokeilematta
2. Tuntuu jotenkin tukkoiselta. Ihan kuin olisi ummetus. Ei jaksa oikein miettiä mitään uuttakaan, kun vanhaakin on koneistoa kuormittamassa.
3. Kynnys kirjoittamisen aloittamiseen kasvaa koko ajan. Onko tämä nyt sitten sitä "valkoisen ruudun pelkoa"?

    Tuuli, kuvaile miten juttusi syntyvät

Ei saakeli, nyt on aika leanata kirjoitusprosessi! Aloitan menemällä kävelylle suoraan tuotantoalueelle. Luotan siihen, että Gemba Walk tuo esille parhaat kehitysideat. Menen aivan eturintamaan luovassa prosessissani. Etsin hukkaa ja kehittämisen mahdollisuuksia. Teen havaintoja ja teen kysymyksiä tuotannon henkilöille.
"Tuuli, kuvaile miten juttusi syntyvät." (Tuulin kasvoilta on luettavissa omahyväistä hymyä.) "Käyn läpi loppuun saakka hiotun, timanttisen bloginkirjoitusrutiinini. Aamulla kahvilaan. Kuppi kahvia eteen ja varmistus, että seuraavakin kuppi on maksettu (ei keskeydy prosessi kassajonoon). Perä penkkiin. Tabletti auki. Näppisyhteys. Pari muistiinpanoa pupuvihkoon ja antaa soittaa. Kuulkaa niin ne jutut kirjoitetaan!" 

    Tuuli, miten monta juttua olet kirjoittanut aloitettuasi päivätyöt?

"Miten elämäsi on muuttunut blogin kirjoittamisen aikana?" "No ei juurikaan. Itse asiassa elämäni on nyt blogin kirjoittamiselle oikein suotuisa. Aloitin uudessa työpaikassa ja monet asiat ratkeavat oivallisesti, kun niitä työstää kirjoittamalla. Puhumattakaan niistä jalostavista keskusteluista, joita kirjoitusten pohjalta voi käydä."
"Kuulostaa hienolta. Kuinka monta juttua olet kirjoittanut aloitettuasi kokopäiväisen työnteon." (Tuuli ei enää hymyile niin valoisasti. Katse on väistelevä. Ääneen alkaa tulla ns. selityksen makua.) "No ainakin kaksi. Tai, ehkä yhden."
Asiantuntijasta riippuen Lean tunnistaa kahdeksaa erityyppistä hukkaa:
1. Virheet
2. Ylituotanto
3. Odotus
4. Oman tai toisten osaamisen jättäminen käyttämättä
5. Kuljetus
6. Varasto
7.  Liike
8. Päällekäisyys

    Ainakaan virheistä tämä kirjoitusprosessi ei kärsi

Gemba Walk kirjoitusprosessini parissa toi minulle seuraavat havainnot. Virheistä blogini eivät kärsi. Ne ovat omia ajatuksiani ja itsekritiikkini ei pakota minua kirjoittamaan tekstejäni monta kertaa uudestaan. Ylituotannosta en kärsi. Valmiit jutut eivät pääse vanhenemaan julkaisemista odottaessa. Ylimääräisiä liikkeitäkään kirjoittamiseen en tuhraa. Mitä nyt sen, että Vuodatus-alusta ei täysin tue iPadin teknologiaa ja kannettavassa näppärissä on patterit vähissä. Välillä joudun näpäyttelemään ruutua, että saan seuraavan kirjaimen piirtymään ruudulle. Yhtäkaikki, kirjoitusprosessini on vahvasti standardoitu eikä kärsi päällekäisyyksistä.

    Oivallus: karsi turha pois - tulee valmista

Mutta inspiraatio kirjoittamiseen Odottaa aina jotain. Yhtäjaksoista muutamaa tuntia kalenterissa. Inspiraatiota. Sitä valintaa parhaasta mahdollisesta seuraavasta aiheesta. Varasto hyvistä ideoista kasvaa pupuvihkon sivuilla. Mindmappeja pursuilee kohta käsilaukun pohjalle kaikesta kirjoittamatta olevasta. Niin monta osaavaa ihmistä olen tavannut ja olen jättänyt Jakamatta Yhteisen Oivalluksen. Kun kirjoittaakseni minun olisi otettava ne ratkaisevat askeleet kohti kahvilaa. Kuljettaa kirjoitusprosessini kohti kaiken ratkaisevaa luovuuden tyyssijaa.   

Uutta alustaa en blogilleni hommaa toistaiseksi. Täältä minut löytävät ne, jotka (kiitos teille) minua täällä seuraavat. Näppikseen haen uudet patterit ensi tilassa. Mutta kirjoitan nyt rohkeasti sen, minkä lokakuisena iltana päätin. Sen kevyen jutun. Laitan pädin ikkunapenkille. Näppiksen (patterit vaihtamatta) syliini. Pupuvihkon ideoineen rauhoittavasti näkökenttään. Kahvin toi anoppi ja sitä saa lisää keittämällä. 

Gemba Walk kannatti. Tuotannon väki on sitoutuneempi parempaan laatuun, kun pääsi itse tunnistamaan karstat kirjoituskoneessa. Ne räjäytettiin yhdessä pois.

 

---

Tämän jutun kirjoittamiseen tarvittiin kolme kuukautta valmistautumista. Ennen kirjoittamista nautin kupin itsekeittettyä kahvia. Kirjoittamiseen meni lopulta puolitoista tuntia tehokasta aikaa, joka tietysti hämmentää. Miten voi loppuun hiottua prosessia tehostaa puolellatoista tunnilla?

Onko sinulle koskaan käynyt niin, että väärällä hetkellä yksikään firman arvoista ei muistu mieleen? Kuinka moni tunnustaa opetelleensa arvoja käsittämättömillä alkukirjainmuistisäännöillä?

Kujeellisesti hymyilevä pomo kysyy auditoriossa: "Palautas,Tuuli, nopeasti mieliimme ne meidän arvot?". Auditorio hiljenee. Eikä tuu mitään mieleen. Kiusallinen keskeytys toisen huolellisesti suunnittelemaan, osallistavaan strategiseen puheenvuoroon. Nololta tuntuu, ettei pysty auttamaan toisen yksinpuhelusta vuoropuhelua. Esiintyjää nolottaa, ettei firman arvot ole ainakaan kaikkien työntekijöiden aktiivimuistissa. Onko käynyt niin, että yrityksen arvot eivät ole tulleet ihmisten arvoiksi? Kenen vika se on? 

Mitä firman arvot ovat?

Arvot kuuluvat yrityksen strategiakokonaisuuteen ihan samalla tavalla kuin missio, visio ja konkreettisesti mitattavat tavoitteet. Piti ihan tarkistaa, mitä tietoa firman omistajille, sijoittajille ja asiakkaille pitäisi antaa yrityksen tilasta ja menestymisen edellytyksistä. Lasse Kurkilahden ja professori Toivo Äijön mukaan (Talouselämä, Puheenvuoro 14.10.2014/27.8.2015) arvot kuuluvat strategian johdantoon, jota tarvitaan antamaan "diagnoosi yrityksen tilanteesta, mahdollisuuksista ja haasteista". Martti Puohiniemen (VTT, sosiaalipsykologi) mukaan firman arvot ovat yhteisiä asioita, strategian toteuttamiselle sovitut puitteet, jotka eivät ole kopioitavissa toisesta yrityksestä.

Saako jatkaa elämäänsä ilman firman arvoja, jos kutsua arvokeskusteluun ei ole tullut?

Miksi arvoista puhuminen jää joskus kokonaan tekemättä? Kenen homma se arvokeskustelu lopulta on? Kenen stressinä sen pitää tuntua, jos arvokeskustelu otsikkona ei ole ilmestynyt Outlook-kalenteriin? Kuka voi jatkaa elämäänsä ilman firman arvoja, jos kutsua arvokeskusteluun ei ole tullut? Jokaiseen tehtävään firmassa sisältyy vastuuta ja johtajuutta omassa mittakaavassa. Martti Puohiniemi sanoo, että kaikki johtajuus on arvojohtajuutta ja arvot toimivat johtamisen apuvälineinä. Arvoista puhumiseen ei siis tarvita erillistä kalenterikutsua tai tyylikkäästi fasilitoitua ryhmäytymishetkeä hyvillä tarjoiluilla. Kun firman arvot ovat päätetty, olemassa, näkyvissä ja saatavilla, kunkin omaksi tehtäväksi jää omien tekemisten peilaaminen niitä vasten. Arvot sopivat keskustelunaiheiksi ja argumenteiksi, kun yhteiselle tekemiselle etsitään suuntaa tai tekemisen tavoille raameja.

Missä firman arvot näkyvät?

Neuvolan odotushuoneessa tuoksuu vastakeitetty kahvi. Kello on 08:16. Istun rauhattomana tuolillani (odottavat äidit tietävät miksi). Laboratorioaika oli päivän ensimmäinen 08:00. Hoitajan ääni kahvihuoneessa kertoo viikonlopun tapahtumista. Kaikki yhtyvät iloiseen nauruun. Minua ei naurata kahvihuoneen ulkopuolella. Aamukahvini odottavat kanttiinissa, kunhan näytteet on annettu. 

Helsingin kaupungin arvoja ovat asukaslähtöisyys, ekologisuus, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus, taloudellisuus, turvallisuus, osallisuus ja osallistuminen sekä yrittäjämyönteisyys (yritäpä muuten luetella yhdellä hengenvedolla). Negatiivinen asiakaskokemus ei pikaistuneena ja henkilökohtaisuudessaan tunnu yhdistyvän mihinkään kaupungin arvoista. Rauhoittuneena (ja näytteen jätettyään - seitsemän vuotta ja kolme kuukautta sitten) tietää, että taloudellisuus terveydenhuollossa perustuu virtaustekniikkaan, asiakkaan asian läpimenoaikaan. Näyttäisi siltä, että taloudellisuus ei arvona ollut täysin sisäistetty Käpylän neuvolassa (R.I.P.). Tai sitten vaan viikonloppu oli ollut tavanomaista hauskempi ja yhteinen hauska hetki vei mennessään.

Martti Puohiniemen mukaan arvojen toteutumista arvioivat henkilöstö, asiakkaat, omistajat, kilpailijat, yhteistyökumppanit, viranomaiset ja aktiiviset kansalaiset. Jos sinun firmasi asiakkailta kysyttäisiin, mitkä arvot työtänne ohjaa, mitä asiakas vastaisi? Minä ja muu firmassamme työskentelevä väki heijastamme toiminnassamme jotain arvoja. Firman strategiselle työskentelylle on eduksi, jos myös toimintaamme ulkopuolelta tarkasteleva tunnistaisi toimintatavassamme firmalle kirjoitetut arvot. 

Onko arvoista puhuminen arkista?

Eli pitääkö mun nyt varata sieltä kalenterista aika firman arvokeskustelulle? Onko markkinoinnin budjettiin varattava jotain firman sisäiselle arvokampanjalle?

No, ihan mistä tykkäät. Voi arvoista puhuminen ja niiden mukainen tekeminen olla arkista ja luontevampaakin. Arvojen paras esillepano on niiden mukaisesti toimiminen. Strategiseen johtamiseen ja hyvään esimiestyöhön kuuluu yleisesti tavoitteiden mukaisen tekemisen ja saavutusten huomiointi. Mutta miten saada huomiointi tuntumaan arvostamiselta? Arvostetuksi tulemisen tunne kasvattaa sitoutumista. Strategiaa toteuttavien, pienten oikeansuuntaisten tekemisten nostaminen palautteessa arvojen mukaiseksi tekemiseksi, tekee firman arvoista tutumpia. Arkisia. Arvot tykkää siitä, kun ne otetaan porukkaan mukaan eikä niitä jätetä yksin huutelemaan jostain gurun vierestä korkealta nyppylältä.

Mikä erottaa arvot hyvistä käytöstavoista tai Good Corporate Governancesta?

Kokous on järjestetty ja johdettu asianmukaisesti, keskusteluun osallistuvat kaikki ja päätökset kirjataan. Silti tuntuu kylmältä alaselän iholla. Karvat nousevat pystyyn. Ei saakeli, joku tässä ei nyt toimi. Mistä johtuu outo aavistus siitä, että toiseen ei voi luottaa?

KT Leevi Launosen mukaan ihmisten välistä vuorovaikutusta säätelevät moraaliset ihanteet (hyveet). Hyviksi käytöstavoiksikin näitä voi kutsua. "Arvojen sisäistäminen merkitsee sitoutumista". Tämän jälkeen arvot alkavat ohjata ihmisen käyttäytymistä. Jopa niin, että tarvittaessa ihminen voi toimia toisin kuin hän muuten "luonnostaan" toimisi. Kyse on arvoihin perustuvasta itsekurista. 2007 tohtoriksi väitellyt Merita Mattila kertoo, että arvot toimivat yrityksen eduksi silloin, kun henkilöstö on sisäistänyt arvot selkäydintasolla. Arvot näkyvät kaikessa arkisessa toiminnassa ja ovat valintoja ohjaavia periaatteita. Jos on mahdollisuus näin syvällisesti vaikuttaa strategian toteutumiseen, onko syytä tyytyä luottamaan, että länsimainen moraali ja etiikkaa sekä yritystoimintaa ja liike-elämää ohjaavat normit ja kirjoittamattomat säännöt ohjaavat ihmisten välistä toiminta arjessa. Minä väitän, että sisäistetyt firman arvot lisäävät luottamusta ja sitoutumista ja parantavat fiilistä. Ne antavat enemmän tuloksellisuudelle kuin hyvät käytöstavat tai Good Corporate Governance.

Miltä arvot tuntuvat?

Edellisessä blogissani totesin, että kun työpaikka antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni, voin olla varma siitä, että tehtäväni lisäksi olen sitoutunut myös työpaikkaan. Mutta joskus mielen valtaa selittämätön eriparisuuden tunne työpaikan kanssa, vaikka tehtävät ovat todella antoisat.

Arvot muodostavat yrityskulttuurin ytimen. Firman arvoiksi valitaan ne asiat, jotka todella heijastavat sitä mitä ollaan tai mitä halutaan olla.  Merita Mattilan mukaan: "Arvot ovat se punainen lanka, joka pitää yrityksen koossa". Koska kyse on valinnasta, väistämättä tarvitaan melko paljon kirkasta viestintää, keskustelua ja oivalluksia, että arvot tulevat sisäistetyksi jokaiselle firmassa työskentelevälle. Eriparisuuden tunne työpaikan kanssa voi johtua firman ja omien arvojen ristiriidasta tai siitä, että firmassa annetaan "kaikkien arvojen kukkia". Väistämättä joku kukka aiheuttaa allergisen reaktion.

Firmojen arvot ovat pohdituttaneet minua jo pitkään. Olen aina tilaisuuden tullen keskustellut arvoihin liittyneistä hassuista sattumuksista ja oivalluksista. Kipeimmät kokemuksista olen jakanut vain kaikkein luotettavimpien keskustelukumppaneiden kanssa. Siitäkin huolimatta, että niistä on saatu parhaimmat naurut, kyynelten läpi. Tällä viikolla sain jälleen tilaisuuden pieneen arvopohdintaan ja sattumalta tuli esille Finnairin minä-muodossa kirjoitetut arvot:

• Välitän
• Yksinkertaistan
• Olen rohkea

Tutustuin Finnairin arvoihin tarkemmin heidän kotisivuillaan. Sain lukea, että: "Arvot ohjaavat Finnairin strategian toteuttamista ja kaikkea päivittäistä työtä".

Hattu päästä! Voiko firman arvoja kirjoittaa lähtökohdiltaan helpommiksi omaksua! Kun ne lukee minä-muodossa, niitä alkaa väistämättä heti peilata omaan toimintaansa.

Ajattele, jos voisit puhua firmasi arvoista auditoriossa suoraan sydämestä! Yhtään ei tarvitsisi jännittää, kaikki lennokkaat esimerkit tulisivat suoraa työarjesta. Yhtään ei tarvitse miettiä tukisanalistaa. Näet ihmisten nyökkäilevän puheenvuorosi aikana. Joku nostaa käden pystyyn kommentoidakseen jo ennen kuin päätät esityksesi... Ei, tämä ei ole unta!

Mitkä on sinun työnantajasi arvot? Missä tuntuu, kun niitä mietit?

---

Tämän kirjoituksen kirvoitti nauru kyynelten läpi, kun kertasin arvostamani kollegan kanssa urani kriittisintä arvokeskustelua. Samassa keskustelussa sain virikkeen Finnairin arvoista. Niihin voi tutustua Finnairin kotisivuilla http://www.finnairgroup.com/konserni/konserni_10.html ja todennäköisesti myös palvelukokemuksena seuraavan kerran Finnairilla lentäessään. Nyt lähden pellonlaitaan kuuntelemaan pilvien päällä humisevia lentokoneita ja kutsun naapurin kahveelle. Kastettavaakin on.

"Oisko sun seuraava työ semmonen, että sä olisit hyvällä päällä kotona?" hän kysyi tarkkasilmäisesti. 

Anteeks mitä. Minähän olen tosi sitoutunut mun hommiin ja aina kunnianhimoinen. Uskon vakaasti siihen, että kun asenne on kohdallaan, pystyn vaikuttamaan itse työolosuhteisiini. En usko motivointiin vaan siihen, että motivaatio tulee sisimmästäni. Mutta juu-u, joskus on sellaisia hommia, että hyvä fiilis jatkuu aamusta iltaan, kodista töihin ja töistä kotiin. Joskus ei.

Hänellä on tarkat silmät.

Tuttu kuva, eikö. Mutta tässä mietitään sitoutumista työpaikkaan. Ja nimenomaan työpaikkaan, ei tehtäviin. Ei asennetta vaan tunteita ja niiden heijastumista käyttäytymisessä.

Olen aina ajatellut, että kun hommat ovat sellaiset, joissa pääsen toteuttamaan itseäni, loppu on vain asenteesta kiinni. Kun joka päivä menee töihin palvelemaan toisia, inspiroimaan esimerkillään ja rakastaa työtään, mikään ei voi mennä pieleen. En voi epäonnistua.

Minun mielestä sekin hetki, kun toimenkuva ei ihan tyydytä ja päättää vaan tehdä sen mitä annetaan kunnolla, on ollut merkki lojaaliudesta työnantajaa kohtaan. Voiko asenne olla kohdallaan, mieli lojaali työnantajaa kohtaan ja silti olla ihan valmiina jalka oven välissä jättämään työpaikka heti kun se on mahdollista? Voi! Kun kotona Oikotie tai Monster aukeaa useammin kuin Hesari, merkit on jo selvät. Työpaikka on vastaus alkeellisimpiin selviytymistarpeisiin mutta ei sen enempää. Ja itse asiassa tässä vaiheessa elävät ihmiset eivät pidä kynttilää vakan alla. Koko työyhteisö ja sinäkin, pomo, olet sen jo kuullut häneltä. Millainenkohan fiilis hänellä on kotona? Mahtaako perhe huomata, missä mennään? Kyllä. "Ei äiti sulle oo vihainen. Äitiä vaan harmittaa nää työjutut." Kun työtä tekee vain palkan saadakseen tai pitääkseen autoedun, voi olla varma, että ruoho aidan toisella puolella tuntuu vihreåmmältä. 

Entä sitten se tunne, kun mikään ponnistelu ei tunnu vievän omaa uraa eteenpäin. Ponnistelu tarkoittaa sitoutumista. Tulee tehtyä pitkää päivää. Eikä ylitöistä purnata. Sitten tulee se päivä, kun miettii, jakautuukohan nämä hommat täällä tasaisesti? Pomo tietysti sanoo: "sinä olet kyllä ihan avainhenkilö näissä tehtävissä". Sinä tiedät, että se tarkoittaa muutamien kiinnostavien ovien sulkeutumista. Työpaikan säilymisen turvallisuus ei jaksa kauaa lämmittää. Porukka kotona näkee ponnisteluunsa väsyneen, turhautuneen äidin. "Kuule, katsotaan sitä uutta peliä vähän myöhemmin. Äitiä väsyttää nyt." Salaa kylppärissä nappaat pädistä Linkedinin työpaikkailmoitukset auki. Taitaa flunssakin olla tulossa.

Muistatko sellaisen tunteen, kun olit pitkän aikaa paiskinut ison projektin parissa. Tunnet olevasi osa jotain suurempaa. Teet tulevaisuutta. Mutta sitten huomaat, että yhä harvemmin kehtaat jakaa omia ajatuksiasi twitterissä. Se suurempi, jossa sinä olet mukana on jotenkin eriparia työpaikkasi kanssa. Luulit kuuluvasi porukkaan mutta jotenkin olet luisunut ulkokehälle, "Äiti haluaisi nyt hetken aikaa miettiä rauhassa. Voitko laittaa sitä pädiä pienemmälle." Ei tule valvottua ruutuaikaa, kun oma näkymä on himmentynyt. Ja nyt sentään tuon yllä olevan kuvan mukaan leijutaan jo vahvemmin motivoivissa ympyröissä.

Riittääkö tässä mikään? Tunteakseen arvostusta, edes itseltään, on valmis painamaan stressipisteet ihan punaisella. Suorittaja tuntee itsensä tärkeäksi, kun tavoitteet tulee täyteen. Mutta suorittajankin saa houkuteltua työpaikastaan, kun tarjoutuu vieläkin kiehtovampia tavoitteita.

Huomasin juuri, että minulla on ollut sokea piste! Olen höyrynnyt siitä, miten pitää kysyä ihmisiltä itseltään, miten työskentelytapoja pitäisi kehittää. Samalla olen speksannut itselleni hyvän työpaikan ominaisuuksia. Vastaus on ollut ihan silmieni edessä. Mitä sitä sen enempää speksaamaan! Kun työpaikka antaa minulle mahdollisuuden toteuttaa itseäni, voin olla varma siitä, että tehtäväni lisäksi olen sitoutunut myös työpaikkaan. Engagement on jännä sana. Se tarkoittaa ehkä päätöstä sitoutua tai tunnetta siitä, että voi olla sitoutunut. Kun joku kysyisi: "Miten sinä itse johtaisit tätä toimintoa?", saisi kertoa ajatuksensa tarvittavista tekmisistä ja samalla kertoa, miten toivoo itse tulevansa johdetuksi. Kun työpaikka mahdollistaa itsensä toteuttamisen, elämä töissä ei enää paljoa poikkea elämästä työpaikan ulkopuolella. Luulenpa, että silloin vaikutukset on nähtävissä myös kotona. Inspiroitunut ihminen jaksaa elää ja tehdä kaikkea riemulla. On iloksi muille kotona ja tuloksekas töissä. 

Onkohan Maslowin tarvehierarkia sittenkin spiraali? Parempi toteuttaa itseään sen keskiössä kuin ajautua fyysisten tarpeiden ulkokehälle. Siellä on sellaista pyöritystä, että saa pitää sormet verillä kiinni, ettei lähde kuin paska rattaasta lannoittamaan vihreämpiä niittyjä siellä, missä ne ovat vihreämmät.

Luulenpa, että pomona haluan varmistaa ihmisille paikan siellä spiraalin keskellä.

---

Tämä kirjoitus on omistettu tarkkasilmäiselle tyttärelleni Pipsalle, kohta 7 vuotta, jonka kuolematon lainaus oli tuo aloituslause. Ilman kotiväen tarkkoja, ääneensanottuja havaintoja, jäisi sokeat pisteet joskus huomaamatta. Kirjoitus vaati arvostamani johtajakollegan erikseen lausutun pyynnön, useamman viikon työstön ja kahvinjuonnin säännöstelyä. Varsinainen kirjoitustyö ei lopulta vienyt pitkääkään aikaa. Valo paistoi sokeaan pisteeseen.

Tiedätkö sen hetken, kun kollega on yhtä yhteistyökykyinen kuin kylätoimikunnan yhteinen pässi laitumelta lähtiessä? Siinä se tuijottaa sorkat saveen porautuen pöydän toisella puolella. Viimeiseen puoleen tuntiin et ole nähnyt kuin huulten liikkuvan. Turhautuneet aivosi eivät ole enää kyenneet rekisteröimään mitään järjellistä käydystä "keskustelusta". On ns. pattitilanne. Ai ei ole tuttua vai? Minulle on. Turhankin monta kertaa, kunnes työkaverini kerran antoi minulle lahjan ärähtämällä: "Oli yhteiset tavoitteet, eli ei, sä oot nyt mun liiketoiminta-alueella omin lupinesi ehdottelemassa ja analysoimassa." Se projekti meni sitten, miten meni. Vuosia myöhemmin törmäsi Lean Six Sigma Black Belt kurssilla (Laatukeskus, Greg Watson) tähän kuvaan:

Eniten käyttämäni lean-työkalu on Projektisuunnitelma :-). Kyllä, luit oikein. Projektisuunnitelmassa on yksi osa, joka lopulta ratkaisee, miten suurella todennäköisyydellä saat lean-projektisi tehtyä, tavoitteet saavutettua ja kuinka paljon tunnet kipua matkalla. Nimittäin sidosryhmä analyysi (Stakeholder Analysis). Tätä kannattaa käyttää vaikka et edes tietäisi, mistä leanissa on kysymys ja miten se sinuun liittyy.

Sidosryhmien tunnistamisessa on kyse kaikkien projektissa relevanttien henkilöiden tunnistamisesta nimitasolla. Käy läpi kaikki tahot:

1. joilla on projektissa tarvittavaa tietoa tai pääsy tiedon lähteelle
2. joiden tavoitteisiin projekti tai sen lopputulos tulee vaikuttamaan suotuisasti tai kielteisesti.

Tässä vaiheessa nimilista voi vielä olla pitkäkin. Älä huolestu. Sidosryhmäanalyysissä kyse on henkilöiden (tahojen) luokittelusta sinun työtäsi helpottamaan. Jotkut nimistä, tyypillisesti jopa joku niistä, joka korporaatiossasi on AINA mukana kehitysprojektissa, saattaa pyyhkiytyä vielä listalta pois.

Henkilöllä voi olla valtaa (Power) joko edistää tai estää projektin sujumista. Hänen asenteensa (Interest) projektiin saattaa olla joko vastustaja tai kannattaja.

Omasta kokemuksestani kannattaa aloittaa kavereiden tuloskortteja tarkastelemalla. Joissain edistyneimmissä organisaatioissa nämä saattavat olla intranetista vapaasti saatavilla ;-). Jos et pääse tuloskortteihin käsiksi millään keinolla, voit altistaa itsesi ns. ihotestille käymällä esittelemässä projektisi "hissipuhe" henkilölle, jonka oletat olevan sidosryhmäedustaja. Asenne näkyy herkimmillään mikroilmeenä ja selkeimmillään tunnet sen joko henkisenä tai fyysisenä mustana silmänä. Toisinaan sinut kannetaan hissistä ulos kultatuolissa. Kyllä, olet nyt tunnistanut henkilön asenteen projektiasi kohtaan. 

Valta-aseman tunnistamista saattaa auttaa organisaatiokaavioon tutustuminen. Useammin kuitenkin lopullinen totuus näkyy korporaatiosi "piilo-organisaatiossa". Jos olet uusi henkilö työyhteisössäsi ja (luoja paratkoon) ulkoa palkattu muutosjohtaja, tunnistaminen voi olla hankalampaa. 

Yhtä kaikki, nyt olet valmis luokittelemaan henkilölistasi yllä olevan kuvan mukaisiin luokkiin. Valta-asemassa korkeimmalla olevat, projektistasi hyötyvät henkilöt, ovat ykkösketjuasi. Tästä joukosta löytyvät myös ne henkilöt, joilla on syytä olla aktiivinen rooli projektissasi.  Lean Six Sigma -maailmassa sieltä löytyy Champion, Sponsori, Projektin johtaja ja projektitiimin jäsenet. Projektitiimiin tuskin kannattaa ottaa henkilöitä, joilla ei ole valtaa eikä intressiä. Niin, tunnistat varmaan, joissain kivuliaissa lähiajan kokemuksissa, miksi tällaista kokoonpanoa on syytä välttää. Tämän ryhmän edustajilla on usein hiton kova ääni ja vähän projektin kannalta fiksua sanottavaa. He kuitenkin ovat pahimmillaan sellaisia kellokkaita, että tarmokkainkaan karjakoira ei saa räkytyksellään laumaa pysymään koossa ja kulkemaan oikeaan suuntaan.

Oikean alakulman henkilöt kannattaa huomioida sopivasti projektin viestintäsuunnitelmassa. He ovat sinänsä projektisi puolesta mutta heillä ei ole lopulta juurikaan valtaa sen etenemisen tai lopputuloksen suhteen. Olet onnekas, jos täältä löytyy sellainen luottohenkilösi, jolla on sinulle terapeuttista arvoa projektin edetessä. :-) 

Tärkeimmät kaverit, jotka saattavat jopa estää projektin käynnistymisen, löytyvät kuvan vasemmasta ylänurkasta. Nämä ovat niitä henkilöitä, joista sinun on syytä keskustella projektin sponsorin kanssa. Mikä heitä auttaisi edistämään projektia? Joskus kyse on psykologiasta, joskus harvemmin käytännöllisistä asioista. Sinun on sponsorin kanssa päätettävä, otatko henkilön mukaan projektin ohjausryhmään (pahoittelut, tämä on korporaatioratkaisu korporaatiokielellä) tai toisinaan sinun on tehtävä jotain muita riskialttiimpia mutta vähemmän kivuliaita ratkaisuja. Esim. tutkikaa sponsorin kanssa, mitkä mahdollisuudet hänellä on myötävaikuttaa tähän intressiryhmään projektia edistävästi. Surukseni minun on todettava, että jos piilo-organisaatiossa projektisi sponsori on paras kaveri tai salaa "yhden velkaa" tällä taholle, kannattaa ehkä valita joku toinen projekti vedettäväksi tai hankkia kokovartalopuudutus. Tämän projektin jälkeen nimittäin tiedät, mitä on ajaa käärmettä pyssyyn!

Miltä henkilölistasi näyttää nyt? Tuntuuko siltä, että projektimiehitys on kerrankin paremmin koossa ja vain sopimista vaille valmis? Näyttääkö siltä, että seuraavassa projektipalaverissa voit käydä projektisi sponsorin kanssa taktisia, viestintään liittyviä keskusteluja? 

Hymyilyttää. Ne pässit saa sieltä laitumelta astelemaan kohti sääsuojaa suostuttelemalla kellokas ottamaan ensimmäiset askeleet. Kaikella arvostuksella tietysti mutta kaikesta elämänkokemuksesta oppia kantaen. Perushommat toimivat myös liike-elämässä. 

---

Tätä artikkelia kirjoittaessa muistelin erityisen suurella lämmöllä niitä kavereita, jotka ovat auttaneet minua luomaan terapeuttisen ja konkreettisen hahmon kuvan vasemman ylä- ja alalaidan henkilöille. Lämmön tunteeseen sekaantui myös puistatuksia. Muistelin lämmöllä myös niitä tilanteita, joissa projektin kannalta oikeat henkilöt valikoituivat projektiryhmään ja oikean alalaidan projektijyräkollegat valikoituivat kerrankin vain käymään terapiakahveilla projektin kestäessä. Kerrankin niihin oli aikaa, kun arki ei mennyt itselle turhanaikaisissa hankkeissa. Tarinan kertomiseen tarvittiin yksi täyteläinen Ekbergin aamupala vissyllä. Viereisissä pöydissä helsinkiläiset valmistautuivat raitapaidoissaan tulevaan kesään.